PeräkorpiRock2003
PERÄKORPI ROCK 2003
Vuoden 2003 PeräkorpiRock pidettiin lauantaina 9.8.2003. Sää oli varsin
suotuisa, vaikka lopussa hiukan kostuttiinkina. Sateen sattuessa tehtiin kuten
Ruotsissa. Autotallissa taas jammattiin aamuun asti.
Paikalla oli lähes 200 ihmistä.
Aluksi näimme Ukrainalaisten, Gruusialaisten ja Korealaisten lyhyet
alkuesitykset
Lippu nostettiin noin neljältä Riston soittaessa trumpetilla
Porilasten marssin ja Maamme laulun
Mieli sairaalaheitti
debyyttikeikkanasa ja lienee onnistunut varsin hyvin. Palautetta tuli ja
laulusolisti Sannaa kuvattiin pitkin iltaa runsaasti. Hyvänä pidettiin myös
Teron laulamaa In the Night kappaletta joka on bändin omaa tuotantoa.
Kati Pellinenlauloi monipuolisia ja
aina mukavia pop ja rock kappaleita itseään kitaralla säestäen.
Mukanalaulajia oli paljon. Katin irkkupuoli oli hieman huonosti edustettuna
ja harmitti myös pieni kiire Fiskarssiin keikalle, ehkä sitten ensi
vuona.
VastineJyristeli varsin
mallikkaasti. Nuoret pojat omasivat asennetta ja tyylitajua. Monet pitivät
tätä illan kovinpana bändinä. Palautetta tuli myös sähköpostitse ja
yllättävää kyllä myös itseäni vanhemmat ihmiset ovat pitäneet tästä.
Silver SpiritKomea
debyyttykeikka, soundit kohdallaan ja maukkaita proge-biisejä Marianne
lauloi mallikkaasti ja alkujännityskin katosi parin biisin jälkeen.
Seitsemän ja puoli yhdeksän välissä nähtiin Gruusialainen kansanlauluryhmä MAMULI ja
Ukrainalainen kansanlauluryhmä SHARY sekä Korealainen tanssiryhmä ARI
Nämä yhteistyössä Eestin kulttuuriministeriön ja Eestiläisen kulttuur
Liiran kanssa. Esitykset saivat Isännänkin miettelijääksi. Muistan istuneeni
lavan reunalla mikrofoninjalka sylissä ja katsoneeni ympäilleni
miettien onko tämä meidän piha? Ariran ryhmän tanssiesitykset saivat kaikken
varauksettoman suosion.
Maukka Perusjätkä ja sotaa dementiaa
vastaan latasi kunnon meininkiä illan hämärään, vaikka ohjelma oli hieman myöhässä
Maukka ei jättänyt ketään kylmäksi, "MÄ TAHDON KYLLI-TÄDIN TAKAISIN"!!
Koskakohan kuulemma näitä uusia Maukan biisejä levyltä.
U.Petolahti Undercoverjoutui
muutaman kappaleen jälkeen keskeyttämään keikan rankkasateen takia
SpiderWoman jäi viimeiseksi biisiksi, mutta ensivuonna jatketaan siuitä
mihin jäätiin. Petolahtihan on Peräkorpirockin houseband.
Lavanreunalla oli VAPAAEHTOINEN kolehtipurkki, joka tuotti tänä
vuonna taas lähes 180 euroa, paljon kiitoksia kaikille!
Linkkejä kuviin:
Jonin, Jonkan
ja Juha L.:n ottamat, jo yli 200 kuvaa.
Kai S.:n ottamat. (isohkoja tiedostoja)
Marianne S.:n ottamat. (Kuvat 300-500k
kokoisia)
Jussi A.:n ottamat. (tulossa Mikkelistä)
Jos sinulla on tilauudessa digimuodossa kuvia, lähetä minulle
viesti jos haluat kuvat tänne näkyville. Tero
Minulla on myös parikappaletta 2t45min videokoosteita vuoden 2002 Peräkorpirockista
a la Raimo Jahkonen, jos joku kaipaa. Tänä vuonna on materiaalia ainakin
Vastineesta ja Silver Spiritistä, muu on vielä tsekkamatta.
050-5350606 / Tero tai E-mail
Tämän sivun sisällöstä vastaa:
Tero
päivitetty 19.08.2003
Laskurit
on kivoja, tässä taas yksi.